Osa 1 - Miksi itkeä menneitä

Larissa Mist tuijotti pian kulman taakse häipyvää muuttoautoa tyhjä ilme kasvoillaan. Hän oli ollut idiootti, kun oli uskonut kasvatti-isänsä ostaneen tälle  oikean talon. Taloksi ei rumilusta voinut edes kutsua, Larissa itse oli nimennyt uuden kotinsa mörskäksi heti ensi silmäyksellä.

                                                       "Odota mua!" nainen kiljaisi poispäin ajavalle taksille. Se vaihtoi suuntaa ja lähti  ajamaan takaisin kohti Larissaa. Kuski pyöräytti silmiään. Hän lähti kävelemään sitä kohti, poispäin tuosta kamalasta rotiskosta.

                             "Eikö neiti tahtonutkaan jäädä tänne?" kuski kysyi virnuillen.
                              "Pää kiinni, vie mut keskustaan." Mies tuhahti.
                                                                           "Naiset..."

                                  Päivänsä aikana Larissa ehti tutustua moniin ihmisiin, muun moassa tähän
                                         mieheen.

         Kotipihaan päästyään Larissa huomasi laama-asuisen miehen seisoskelemassa oven lähettyvillä.
                                                 "KUKA SÄ OLET?" tämä kiljaisi ärtyneenä.
                               "Yliopiston maskotti. Armas," mies esittäytyi huvittuneena.
                                     "Ai. Ömm, Larissa Mist", Larissa tokaisi ja ojensi kätensä.

                  Armakseksi esittäytynyt heppu osoittautui varsin mukavaksi kaveriksi, ja heillä olikin

                                                                       hauskaa yhdessä.

                     Illemmalla hänen kuitenkin täytyi lähteä jatkamaan kierrostaan. Larissa halasi

                                                              häntä vielä lähtiäisiksi.

                               "kiitti kun jaksoit kuunnella mun ragetusta näinkin pitkään."

                                                                              ***

                  Larissan ja Armaksen ystävyys kääntyi nopeasti molemminpuoliseksi ihastukseksi, ja 

                       he olivat toistensa kimpussa harva se kerta. Yksi asia, josta Larissa tosin 

                 jatkoi motkottaa, oli se, ettei Armaksella juuri ollut muita vaatteita kuin typerä laama-

                     asunsa. Larissa vinkuikin tätä jatkuvasti vaatekaupoille:

                        "Mut kun sä oot niin komeekin, noi vaatteet tekee susta läskin näkösen!"

                                  Larissa ja Armas olivat paljon yhdessä milloin missäkin. Larissa pesi

                             käsiään kuntosalin naistenvessassa samalla miettien. Hän tarkisti
                             vielä meikkinsä isosta peilistä ja taittoi muutaman hiuksen korvan taakse.

                        Larissa oli lopulta raahannut miehen suurin piirtein hiuksista vaatekauppaan,
                             josta Armas olikin löytänyt alennuslaarista vanhat roudarin haalarit.
                                  "Parempi tuokin kuin se laama-asu," Larissa hymähti.

                                       "Lara, mä taidan olla rakastunut suhun."
                                                        "Mä kans suhun."

                                   Larissan oli kuitenkin pakko rynniä töihin. Halusihan hän menestyä!

                    "Sinä lienet uusi täällä? Jokatapauksessa, minä olen Emilia, sinun vakiokuskisi."
                                                         "Larissa. Joo, muutin äskettäin."

                          Päästyään töistä ja odotellessaan Emiliaa Larissa soitti Armakselle.
                            "Mä sain oman työpöydänki! Sitten kun ylenen, saatan saada semmosen
                       hienon lasiseinäisen toimiston!" Larissa kiljui pikkutyttömäisesti luuriin.

                       Hetken kuluttua Emilia kaarsikin teatterin eteen.  Naiset rupattelivat koko
                  matkan, ja päästyään kotipihaansa Larissa hymyili ensimmäistä kertaa
                            Aurora Skiesissä olevaan rotiskoonsa muutettuaan.
                                                     (Armas oli tietysti asia erikseen.)

                          Postilaatikossa odotti kasa laskuja, jotka onneksi olivat melko pieniä.
                               "Miten hitossa kahdesta ledilampusta tulee kympin lasku?"

Larissa nappasi lehden maasta ja istahti lukemaan sitä halvalle muovituolille, joka notkahti hänen

painonsa alla.

Yöksi Larissa pääsi sänkyyn nukkumaan. Hän oli löytänyt vanhan villapeiton 

jostakin laukkunsa kätköistä. Se kutitti vähäsen, mutta

Larissaa moinen ei haitannut.

                       Kellon näyttäessä kymmentä Larissa kampesi itsensä viimein sängystä.
                  Se hyvä puoli hänen työssään oli, että sai nukkua niin pitkään kuin lystäsi.

Larissa valikoi tutun numeron kännykästään ja painoi vihreää.

"Moi. Jaksaisitko tulla, mulla olis sulle yllätys? okei kiva moi."

                                            Larissa juoksi Armasta vastaan pihamaalle.
                       "Miksikäs neiti on itsensä noin nätiksi laittanut?" Armas kysyi leikillään.
                                                 "Kohta näet", Larissa virnisti.

"Mulla on sulle iso yllätys, joten sulje silmät." Armas teki työtä käskettyä.

Larissa etsi taskustaan pienen rasian. 

                                                         "Saa avata!" Larissa hihkaisi.
                                                 "Nouse nyt ylös sieltä, sun hieno mekkos vielä lik-"

Larissa avasi rasian Armaksen nenän edessä. Armas reagoi

todella miehekkäästi hyppien ja kiljuen Larissan edessä.

"Toi tarkotti kyllä?" Larissa nauroi.

"Joo! siis....joo...ööm, kyllä!" Armas kähisi naureskellen.

Larissa pujotti hopeasormuksen Armaksen sormeen.

"Saat kyllä jatkossa maksaa viiden vuoden laskut, sen verran maksoi tuo", Larissa

irvisti hänelle.

"Ei sun olis tarvinnu näin isoa ottaa... Ja eikö mun olis pitänyt hoitaa tämä?"

"Vähät siitä, mun entisessä kodissa naiset kosi miehiä ja toisinpäin."

Armas kaappasi Larissan lämpimään halaukseen. 

"No, kaipa se sitten käy."

***

mitä piditte? Jooh tiedän, pelaan simsiä aina hirveällä nopeudella ("kolme simpäivää, simini ovat naimisissa ja heillä on lapsi")

~Kertokaa toki myöskin parannusehdotuksia!

♥, Nugá